Geoterminen lämpö on maankuoren sisällä lähinnä fissioreaktiossa syntyvää ja siellä olevaa lämpöä. Geotermisen lämmön hyödyntämisen mahdollisuudet ovat parhaat tuliperäisillä alueilla.
Islanti
-Islannissa kiinteä maankuori on paksuudeltaan paikoin vain muutama kilometri ja sen alaiset magnapesäkkeet lämmittävät yläpuolella olevaa laavaa ja samalla pohjavettä.
-85 % Islannin talojen lämmityksestä hoidetaan kuuman veden avulla.
-Monin paikoin kuumaa vettä on aivan maan pinnassa muodostaen kuumia lähteitä.
-Kuumia lähteitä, joiden lämpötila nousee hyvin korkeaksi sijaitsee runsaimmin Islannin vulkaanisella keskialueella.
-Hengillin alueelta otetaan Reykjavíkin lämmittämiseen tarvittava kuuma vesi.
-Maan suurin kuuma lähde, Deildartunguhver tuottaa yli 150 l kiehuvaa vettä sekunnissa.
Riskit
Kohtuullisten lämpötilojen saavuttaminen edellyttää Keski- ja Pohjois-Euroopassa
(Islantia lukuun ottamatta) kuitenkin kallista syväporaamista.
Koska kivilajin arvioimiseen näin syvällä ei ole luotettavia menetelmiä, on olemassa riski, että porakaivot tuottavat väin vähän tai ei lainkaan energiaa. Jos veden lämpötilat jäävät alhaisiksi, lämmön muuttaminen sähköksi ei ole tehokasta. Tämä tosiasia yhdessä korkeiden kustannusten ja riskien kanssa on johtanut siihen, että geotermistä energiaa ei toistaiseksi hyödynnetä Pohjoismaissa (Islantia lukuun ottamatta....)
http://www.iceland.org/fi/suurlahetysto/tietoa-islannista/luonto/geoterminen-energia/
http://www.vattenfall.fi/www/vf_fi/vf_fi/584273tieto/584561tutki/584593hajau/index.jsp
http://www.edu.fi/teemat/keke/energia/tuulet.html