Onnellisuudelle ei ole tarkkaa määritelmää, mutta se on hyödyllinen käsite. Ihmisiltä voi tutkimuksissa kysyä kyllä/ei-vastauksen, ovatko ne onnellisia. Tosin tällainen kysymyksenasettelu vaikuttaa siihen miten ihmiset vastaa. Suomessa oli jossain aamulehden kyselyssä 90 % (sic) olleet onnellisia. Huomionarvoista tutkimuksessa on myös, että etelä-euroopan maissa on onnettomampia ihmisiä kuin pohjoismaissa, vaikka onnellisuutta tutkisi miten tahansa.
Pohjimmiltaan ihmisiä ahdistaa sairauden ja kuoleman pelko. Meidän yhteiskunnassa kuitenkin ihmiset ovat onnettomia, koska pitää pärjätä, olla huippu ja pitää olla tavoitteita. Ihmiset ovat ahtaassa putkessa, jossa ei esim. hyväksytä ettei ulkoinen habitus täytä tiettyjä vaatimuksia tai ei ole tarpeeksi sosiaalinen. Yhteiskunta on totalisoiva ja siitä on vaikea päästä ulos.
Toisaalta myös kaikki kulttuurit ovat ahdistavia niille, jotka eivät sovi normeihin. Ihminen on kuitenkin kaikesta mukayksilöllisyydestä huolimatta konformistinen laumaeläin. Kaikesta viime vuosikymmenien lisääntyneestä suvaitsevuudesta huolimatta tulee koko ajan lisää uusia pakkoja ja kurjuutta. Vakioprosentti ihmisistä on aina onnettomia.
Jos voittaa lotossa, rakastuu tai vaikka valmistuu maisteriksi, niin hetkellinen onnellisuus kestää viikon pari, jonka jälkeen onnellisuus palaa takaisin perustasolle. Perustasoa voi kuitenkin nostaa elämässä toistuvilla pienillä kivoilla asioilla, esim. harrastuksilla. Lisäksi myös muiden ihmisten auttamisella, myönteisellä perusasenteella, itsehillinnällä (ei iske aina heti negatiivia ajatuksia pöydälle), kohtuullisuudella ja riskinvälttämiskäyttäymisellä.
Toisaalta taas toiset haluaa kokea extremeä. Ei haluta kokea vanhainkodissa tunnetta elämän hukkaan menemisestä. Toisaalta siihen voi liittyä myös käänteinen puoli eli koko ajan extremempien ja extremempien asioiden kokeminen. Tosin proffat oli eri mieltä porttiteoriasta, vaikka molemmat pitivät addiktoitumisen uhkaa todellisena.
Seuraavaksi keskusteltiin lisääkö uskonnollinen maailmankatsomus onnellisuutta. Vähän oltiin taas eri mieltä, mutta vaikutus on kuitenkin pieni mutta olemassa. Ihmiset ovat keksineet kymmeniä tuhansia uskontoja eikä ne kaikki ole samalla viivalla. Mutta ainakin lempeä uskonto voi yhteisöllisyyden kautta onnellistaa. Ja sitten toisaalta rajapintojen kautta voi tuoda onnettomuutta. Esim. muslimin vaikeudet suomalaisessa yhteiskunnassa elämisessä tai jos suomalainen nainen muuttaa iraniin.
Materialismista sanottiin että se vähentää onnellisuutta, mutta toisaalta jotkut ovat onnellisia ikeassa tai helsingin stockmannilla. Tässä osaa keskustelua mainittiin myös että pyrkiminen rahaan tuo onnettomuutta mutta rahan omistaminen onnellistaa.
Lopuksi siirryttiin yleisökysymyksiin. Koulutus ei lisää onnellisuutta. Suomessa ikä ei vaikuta onnellisuuteen. (vaikuttaako jossain muualla?). Altruismi ja epäitsekkyys kuuluu ihmisyyteen samaan aikaan; Ihminen ei tee hedoistisen egoistisuuden vuoksi muille kivoja asioita, vaan koska pystyy omaksumaan toisen päämäärät ja epätoivon.
Psyykenlääkkeistä keskusteltiin että ne ei poista ihmisyydestä mitään, vaan turhan henkisen tuskan. Tosin tässä oltiin vähän eri mieltä, kuuluuko ihmisyyteen myös negatiiviset tunteet ja voiko järkevän pelon erottaa ahdistuneisuudesta. Toinen proffa oli
tässä sitä mieltä että ennen kaikkea kärsimyksen poistaminen on oleellisinta.
Myöskään epäonnistumisista ei opi juuri mitään. Mainittiin myös että ihminen adaptoituu ja slummeissa sekä syöpäosastoilla on onnellisia ihmisiä.