Tammikuun 25. päivä jätin jäsenhakemukseni Vihreisiin. Erohakemukseeni Piraattipuolueesta kirjasin päätökseni taustaksi henkilökohtaiset syyt. Tässä kirjoituksessa pyrin sekä tiedottamaan kannattajakuntaani päätöksestäni että avaamaan näitä syitä.
Aikanani Piraateissa ehdin investoida useita tuhansia euroja toimintaan ja puolueen suhteiden rakentamiseen. Käytetyt työtuntini puoluessa liikkunevat tuhansissa. Ei siis voi väittää, etteikö investointini puolueeseen olisi ollut merkittävä ankkuri siinä laivassa pysymiselle — sitä aikaa ja rahaa ei voi pakata reppuun ja viedä mukanaan. Päätös lähteä oli raskas ja pitkään harkittu. Entisiltä puoluetovereiltani toivoisin ymmärrystä valintaani kohtaan.
Kun 15-vuotiaana aloin aktivoitua poliittisesti tiettyjen kysymysten ympärillä eli minussa vahvasti idealisti. Käytin merkittävän osan ajastani perehtymällä maailman vääryyksiin ja epäkohtiin ja ihmettelin valtaa pitävien kyvyttömyyttä puuttua niihin. Huomasin eduskunnan säätävän mitä päättömimpiä lakeja, jotka kaipasivat nopeaa puuttumista. Silloin olin omalla tavallani naiivi — oletin, että päättäjiä ja yleisöä tiedottamalla asiat ratkeaisivat itsestään. Myöhemmin tulin ymmärtäneeksi paremmin eturistiriitojen, ideologisen poteroitumisen ja korruption todellisuutta. Lähdin etsimään ongelmiin uusia lähestymistapoja. Hyvä poliitikko varmaan etsii niitä loppuikänsä.
Vaikka alun perin Piraattipuolue edusti minulle kykyä ajatella vanhojen mallien ulkopuolelta koen, että puolueessa on tapahtunut ideologinen jähmettyminen. Piraatteihin on vuosien saatossa kertynyt äänekkäitä kompromissikammoisia idealisteja, jotka vaikuttavat mielummin haluavan olla yksin oikeassa kuin saada jotain konkreettista aikaiseksi. Nämä idealistit eivät ole enemmistö mutta he ovat sen verran äänekkäitä, että he yleisesti vaikeuttavat työskentelyä. Tähän liittyy myös puolueen viestinnälliset ongelmat: viestintävälineitä ei voi valita sillä perusteella, että sisäpiiri kokee ne mukaviksi ja tutuiksi. Ne sulkevat yleisön ulkopuolelle. Nämä ovat ongelmia, joita Piraattien on pakko lääkitä mikäli he haluavat kasvaa järjestönä ja osallistua päätöksentekoon.
Minulle on ‘iän myötä’ kehittynyt hyvin pragmaattinen suhtautumistapa politiikkaan: edistän mielummin tärkeiksi kokemiani asioita askelen kerrallaan kuin odotan loputtomiin, että kaikki myöntyvät suuriin tavoitteisiini. Idealismi on vailla käytännön arvoa niin kauan kun oma blokki ei edusta äänienemmistöä; on pakko kerätä tukea ehdotuksilleen muiltakin. Tarvitaan yhteistyökykyisiä liittolaisia, joiden kanssa löytyy yhteisiä nimittäjiä.
Minä liityin Vihreisiin juuri siksi, että voisin toimia ympäristössä, jossa ei joka kerta tarvitse keksiä pyöriä uudestaan ja josta löytäisin näitä yhteistyökykyisiä liittolaisia, joiden kanssa voisin saada jotain suurempaa aikaan. Lyhyt kokemukseni Vihreistä on vastannut tätä tavoitettani. Kokemus on ollut varsin positiivinen. Jos joku tunnistaa yllä kuvaamani ongelmat omasta kokemuksestaan, voin lämpimästi suositella Vihreitä puolueena.
Minä tulen varmasti herättämään piraattimielleyhtymää ihmisissä kauan, muttei se minusta ole negatiivinen asia; oman piraattihenkeni periaatteita – yhteisen hyvän rationalismi, oikeudenmukaisuus ja perustuslaillisuus – kannan ylpeästi mukanani.