All pastes #1256474 Raw Edit

Mr Tummajrvi

public text v1 · immutable
#1256474 ·published 2008-11-14 21:49 UTC
rendered paste body
xxxxx Ritarikokeessa

Ritarikokeen ensimmäinen päivä alkoi mukavasti pienen tihkusateen kyydittämänä Sauvossa. Alkupuheiden ja esittelyjen jälkeen saimme kuulla ensimmäisen tehtävän, mukaan otetusta harjasta ja paikan päältä saatavista tarpeista piti rakentaa keppihevonen. Saimmekin aikaan erittäin jylhän ja hyväkuntoisen hevosen, jota itse pidimme lähes täydellisenä, pieniä puutteita lukuun ottamatta. Noin tunnin kuluttua olimme selvittäneet jo ensimmäisen rastin ja kävelimme kohti toista. Toisella rastilla löytyi käyttöä mukaan otetulle köydelle, tarkoituksena oli saada hevosen pää ja puupölkky ulos aitauksesta, vapaalla tyylillä. Toinen rasti osoittautuikin helpoksi, kekseliään tyylimme ansiosta ratkoimmekin rastin erittäin vikkelästi. Päivä kului nopeasti ja kohta edessä oli jo yörasti, jossa aiheena oli ruoka. Rastilta saatavista aineksista oli valmistettava ateria. Onnistuimme saamaan aikaan ruokaa, joka hyvän hajun lisäksi, maistui myös hyvältä. Kun ensimmäinen päivä alkoi olla pulkassa Naalinsarjan osalta, joukkoomme liittyi vahvistukseksi xxxxx xxxxx, joka oli mukana koko seuraavan päivän.
	Toisen päivän kohokohta oli myös radan toinen rasti. Tällä kertaa etsittiin neulaa heinäsuovasta. Taidolla, ja ehkä hieman tuurillakin onnistuimme löytämään jopa kaksi neulaa seitsemään sekuntiin, taas huipputulos. Kilpailun viimeinen rasti oli joen ylitys. Maha täynnä pitsaa ja suklaata päädyimme kuivimpaan vaihtoehtoon, eli veneeseen, uimisen sijaan. Lopulta matka kotiin päin alkoi, kuivana.